On se ihanaa kun kuopus pääsee liikkumaan! Yllättävän nopeasti hän ryömii ja könyää ympäri kämppää ja löytyy milloin mistäkin. Puhina ja tuhina vähenee eikä enää kuule niin hyvin hänen sijaintiaan asunnossa. Nopeus tarkoittaa myös ongelmia. Ongelmia vanhemmille, pojalle itselleen, isoveljelle, kissoille… Ennen poika sai möyriä suht’ rauhassa ja välillä joku kävi hakemassa hänet takaisin olkkarin keskelle. Nyt… vauhtia riittää eikä koko aikaa voi/jaksa kulkea ihan perässä. Poika väkisinkin ehtii ja pääsee paikkoihin, joihin ei välttämättä tarvitsisi eksyä. Kissojen vessa, ruokakupit, kaikki ihanat sähköjohdot seinien vierustoilla, isoveljen Legot… joten Ei-sana on tullut käyttöön kunnolla. Pari päivää meni, niin poju alkoi tajuta sanan tarkoitusta, ”ei” tarkoittaa kaiken kivan ja mielenkiintoisen kieltämistä.

 

                      Kun sain käytyä kodin läpi, nostaen painavimmat tavarat ylemmäs, siirtäen särkyvät esineet kaappeihin ja poimien mahdolliset pienetkin roskat ja paperin palat, voidaan päästää poika irti. Kissoja pitää edelleen suojella, pieni nyrkki on muuten äkkiä täynnä karvoja ja karvainen kaveri kirjahyllyn päällä. Haluamme opettaa lapset kunnioittamaan eläimiä, eikä pieninkään saa satuttaa kollejamme, pyrimme siihen ettei edes vahingossa. On ikävää jos kissat oppivat pelkäämään kuopusta ja menevät pitkin nurkkia karkuun. Siispä ”ei-ei” ja auttamaan ennen kuin käsi ehtii karvoihin kiinni.

 

                      Kuopuksen taidot ja keinot kehittyvät huimaa vauhtia, myös muu kuin liikkumisen nopeus. Kukaan ei esimerkiksi vielä tiedä, miten hän onnistui pääsemään esikoisen huoneeseen! Turvaportti oli kyllä auki, mutta sen alareunassa on noin7-8 sentin korkuinen reunus, joka on vielä pitänyt hänet hienosti eteisen puolella. Mutta eilen hän yht’äkkiä olikin esikoisen huoneessa ja matkalla kohti vaatekaapin ovea, tahtoo shortsit lattialle. Samoin muiden kaappien ja laatikoiden avaaminen alkaa kiinnostaa ja onnistuakin, joten kävin myös niiden sisältöä läpi ja siirsin hiukan tavaroita muualle. Mun puolesta hän saa harjoitella avaamista ja sulkemista rauhassa, ei ainakaan tarvitse pelätä hänen loukkaavan itseään, ellei nyt opi jättämään sormiaan väliin yhtä nopeasti kuin oppi muita taitoja.

 

Monesti olen kuullut, että on helpompaa kun lapsi ei liiku ja että pitää olla tyytyväinen kun kuopus on ollut hieman hitaasti syttyvää laatua. En oikein tiedä. Minusta on päivä päivältä helpompaa hänen kanssaan, vaikka se tarkoittaakin perässä menemistä ja kieltämistä ja siivoamista ja kissojen suojelemista jne. Minusta vaan on helpompaa ja mukavampaa kun hän alkaa yhä enemmän muistuttaa ”ihmistä”, eikä omituista pötkälettä joka lojuu lattialla ja ääntelee miten sattuu. On ihana seurata hänen touhujaan ja huomata oman persoonallisuuden kumpuavan hänen sisältään, miten ilo pulppuaa suoraan sydämestä ja suru ja murhe ovat suuria tunteita, joiden sallitaan tulla esiin. Kuopus ei vielä ole liian ”aikuinen”, ei hiljainen, ei hillitty, ei kiltti, ei tuhma, ei yhteiskunnan sääntöjen mukaan elävä, hän käyttäytyy tavalla, jonka katsotaan olevan hyvien käyttäytymissääntojen vastaista. Kun kuopus on iloinen, hän nauraa ääneen kovaa, kiljuu ja karjuu, huitoo käsillään, viuhtoo jaloillaan, tuo koko olemuksellaan esiin tunteidensa aitouden. Hän katsoo muita silmiin ja yrittää saada kontaktia, jopa vieraisiin ihmisiin kaupassa! Hyi hyi, ei noin! Pitäisi kulkea hiljaa, katse maahan luotuna ja muita häiritsemättä. Niinhän tässä yhteiskunnassa kuuluu toimia, olla niin mahdottoman aikuinen että!

 

Yhtä suuria ovat kuopuksen negatiiviset tunteet, suru, kiukku, väsymys, paha olo, ikävä. Koko keho jännittyy, sormet puristuvat nyrkkiin, puna nousee kasvoille ja tuskainen ilme vääntää pienen nassun melkeinpä hullunkurisen näköiseksi. Huuto ja nyyhkytys purkautuvat ilmoille ja sääli nousee äidin mieleen… Kiusata nyt pikkuista kaiken maailman kielloilla ja rajoituksilla, hyi minua. Mutta tätäkin elämä on, pettymyksiä ja kiukkuakin. Mutta onneksi vielä lämmintä syliä ja lohdutusta, vielä ei kuopus ole liian aikuinen hellittäväksi julkisesti. Kaupassakin pääsee syliin ja saa halin, pusuja poskille ja isin käsivarsien varassa lentämään korkealle! Ajattelepa omalle kohdallesi, jos voisit tehdä tuon kaiken hauskan julkisesti! Keskellä päivää, K-marketin kalatiskin edessä! Eikä kukaan katsoisi pahalla, kukaan ei soittaisi vartijoita tai valkotakkisia paikalle, kukaan ei sanoisi ”Ei saa!”. Miten ihanaa olisikaan, jos yhteiskuntamme olisi ”vähemmän aikuisten”!

 

Haaveita vaan… takaisin nykyhetkeen, ja seuraamaan miten ”pettymysten pelikenttä” jatkuu omassa olohuoneessani. Mies on juuri kieltänyt poikaa syöksymästä kissan päälle ja nyt kuopus valmistautuu omaan rooliinsa… Alahuuli alkaa väpättää, silmät painuvat viiruiksi, syvä hengenveto ja … ääääähhh! Ettäs kehtaat, mulle tuli nyt tosi paha mieli, olet ilkeä, miksi aina kaikki kielletään!!!

 

 

Kissapeto pienenä ja suloisena, nyt vain suloinen ja suojeltava.